14.6.2014

Ai, siis saako sitä katajanmarjaa kerätä?

Katajanmarja - Juniper


Harvoin tarvittu mauste omassa ruokakaapissani. Joskus onnistun saamaan riistaa, johon käytän katajanmarjaa mausteena. Mutta siis TODELLA harvinaista. Noh, näin sitten kyseisen pusikon metsässä. Täällä etelässähän nuo kasvaa ihan hullunkokoisiksi puiksi, kun kotoseudulla ovat sellaisia vaivaisesti polvenkorkuisia pieniä pusikoita. Piti sitten päästä keräämään ihan omat katajanmarjat.

Katajanamarjan kerääminen


Katajanmarja on itseasiassa käpy. Jokamiehenoikeuden kannalta se on kuitenkin marja, joten sitä saa kerätä suoraan katajasta.

Katajapuuta ei saa Suomessa kerätä, ei edes kaatuneesta katajasta.

Katajanmarjat kehittyvät useita vuosia. Keskimääräinen kypsyminen kestää 2-3 vuotta. Siniset tai ihan mustansiniset marjat ovat kypsiä, vihreät ovat vielä raakoja.

Kerätessä kannattaa siis jättää pari marjaa lisääntymiseen ja linnuille, koska puska sen verta kauan jaksaa marjojaan kypsytellä.

Pusikon neulaset ovat todella teräviä, suosittelen hanskoja, tosin kumihanskoistakin pistely tuli läpi.
Marjat irtoavat joko todella helposti tai ovat tiukassa, joten jonkin verran saa taiteilla että ne saa ehjinä kerättyä yhteen kasaan.

Katajanmarjan kuivatus


Marjat täytyy kuivattaa jotta ne eivät homehdu. Itse kuivatin marjani kesäisessä auringonvalossa pari vuorokautta. Omistani tuli osasta ruttuisia. Rupsahtamisen voi välttää tasaisella kuivauslämmöllä, eli ei kannata jättää auringon paahteeseen liian kovaan lämpötilaan. Ehkä auringonvalo ei ole paras mahdollinen tapa kuivata.

Minulle ei ollut niin kovin väliä ovatko kuivat marjat vähän ruttuisia vaiko eivät.

Muita tapoja on kuivata: uunissa tai tasaisemmassa auringonvalossa.

Katajanmarjan käyttö


Katajanmarja sopii mainiosti liharuokien, varsinkin riistaruokien mausteeksi.

Kataja ja allerginen reaktio


Kataja voi aiheuttaa allergisen reaktion. Ilmeisesti lievän mutta kuitenkin varoituksen sana tässä kohtaa paikallaan.

6.6.2014

Voikukka (ruoka)lautasella

Voikukka, Taraxacum officinale, Dandellion

Yllätyin kun ensi kerran luin siitä, että voikukkaa voi syödä. Kaikki voikukan osat ovat jollakin tapaa käyttökelpoisia ravintona. Omalle lautaselle voikukasta on silloin tällöin eksyneet lehdet, mutta en innostunut tästä ihan mahdottomasti. 

Aikamoinen terveyspommi


Voikukan ravintoarvo räjäyttää pankin, esim. lehdissä on kolminkertainen määrä ravinteita perussalaatteihin verrattuna. Voikukan eri osat sisältävät ainakin seuraavia ehkäpä jopa terveysvaikutteisia aineosia:
  • Kivennäisaineita
  • Inuliinia (fruktaani - tekee hyvää mahalle, saattaa vähentää vatsavaivoja)
  • A-vitamiinina vaikuttavaa karoteenia
  • B-, C- ja D-vitamiineja

Voikukan lehtien käyttö


Voikukan lehtiä voi käyttää salaatin tapaan. Lisäksi ne sopivat keittoihin ja muhennoksiin.

Lehtien maku riippuu lajikkeesta. Voikukasta on kehitetty salaatteihin sopivia lajikkeita. Normaalissa pihalta keräämässäni voikukassa maku on ollut vähintäänkin kitkerä. Lehtiruodin poistaminen helpotti vähän, mutta siltikin maku oli vähintäänkin ärpäkkä. Kerääminen kannattaa keskittää versoihin, mitä vanhempi kukka sitä varmemmin naama vääntyy väkisinkin norsunkärsälle kun lehtiä pistelee poskeen.

Voikukan kukinnon käyttö


Kukat voi kiehauttaa ja syödä sellaisenaan. Niistä voi myös tehdä käymisteitse valmistettua juomaa, kuten simaa tai olutta. Kukkia voi myös hapattaa - menee kyllä niin HC:n kuuloiseksi että hapatelkoon kuka haluaa. 

Voikukan juuren käyttö


Juurta voi keittää eri ruokien lisäkkeeksi. Jonkin sortin kahvinkorvikkeenakin juuria on käytetty. 
Juuri kerätään heti keväällä tai myöhään syksyllä, silloin ravintoaineet ovat parhaimmillaan.

Voikukan rohtokäyttö


Voikukkaa voi käyttää rohtona. Juuri soveltuu tähän tarkoitukseen parhaiten, koska se sisältää eniten karvaisaineita. Mitä ne karvasaineet sitten on, niin no, enpä tiedä. Lehdistä ja kukistakin irtoaa "karvasaineita", ei tosin yhtä paljon kuin juurista.

Voikukkaa käytettään nesteenpoistajana, sappirohtona, mahan ja suoliston apuna ja ruokahaluttomuutta vastaan taisteltaessa.

Voikukka parantaa virtsaneritystä. Koska kasvissa on korkea kaliumpitoisuus, lisääntynyt vessassa ravaaminen ei aiheuta lihaskramppeja tai suunnatonta janoa. Toisin kuin nesteenpoistolääkkeet.

Ja juurethan kannattaa kerätä aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä koska tällöin ravintoarvot on tapissaan.